Miia oppi hengittämään tehokkaammin Idiagilla
Marissa Siivonen
Olen Fysiolinen viestinnän asiantuntija. Viestinnän töiden ohessa olen kerryttänyt yli kymmenen vuoden työkokemuksen liikunta-alalla muun muassa ryhmäliikunnanohjaajana, personal trainerina ja uimaopettajana.
Idiag-hengitysharjoituslaite mahdollistaa hengityslihasten voima-, kestävyys- ja koordinaatioharjoitukset. Kilpaurheilija Miia Klärich sai parannettua hengityksensä tehokkuutta merkittävästi muutaman kuukauden Idiag-harjoittelulla.
Kilpaurheilija Miia Klärich halusi tietää tarkat sykerajansa, jotta voi treenata optimaalisesti. Niinpä hän hakeutui kuntotesteihin fysioterapeutti ja valmentaja Eero Isotalolle vuoden 2022 loppupuolella.
– Huomasimme Eeron kanssa testin aikana, että minulla on vaikeuksia käyttää koko hengityskapasiteettiani, Miia kertoo.
Miia aloitti hengitysharjoitukset Idiag-hengitysharjoituslaitteella. Hän kertoo huomaavansa selkeän eron suorituskyvyssään. Hengityslihasten treeni näkyi myös konkreettisesti Miialle tehdyissä lopputesteissä.
Mikä Idiag on?
Idiag on hengitysharjoituslaite, joka sopii urheilijoiden, kuntoilijoiden ja erilaisista hengitystoiminnan vajauksista kärsiville. Laitteen avulla voi tehdä hengityslihasten voima-, intervalliharjoituksia.
– Yksinkertaistettuna kyseessä on putki, jonka läpi hengitetään. Laitteeseen voi ohjelmoida erilaisia vastuksia, rytmejä ja tavoitetilavuuksia, fysioterapeutti Eero Isotalo kertoo.
Käytännössä laitteella voi siis treenata sitä, kuinka paljon ja tehokkaasti osaa käyttää omaa keuhkokapasiteettiaan. Toisaalta sillä pystyy myös treenaamaan keuhkojen koordinaatiota ja hengitystekniikkaa.
Laite on niin helppokäyttöinen, että sen kanssa harjoittelu ei vaadi fysioterapeutin tai muun ammattilaisen läsnäoloa, vaan käyttäjä voi treenata sen kanssa itsenäisesti esimerkiksi kotonaan.
– Miian kanssa analysoimme ensin Pnoe-hengityskaasuanalysaattorilla ja spirometrilla hänen hengitystekniikkaansa juoksusuorituksen aikana ja keuhkojen kapasiteettia.
Lokakuussa 2022 tehdyissä testeissä selvisi, että kovan treenin aikana Miia käytti keuhkojaan pinnallisesti. Miia kertoo huomanneensa sen itsekin.
– Hengitystahtini muuttui liian nopeaksi kovilla sykkeillä. Huomasin hengittäväni sisään liian nopeasti, minkä vuoksi hengitys meni hyperventiloinniksi.
Eero laittoikin Miian treenaamaan jo ennen Idiag-harjoituksia itsenäisesti keuhkojen käyttöä.
– Eero neuvoi juoksemaan lenkkejä niin, että musiikin päällä kilkattaa metronomi, jotta hengitystiheys ei mene liian nopeaksi. Laitoin sovelluksesta kilkatuksen päälle lenkille lähtiessä ja keskityin hengittämään sisään joka toisella piippauksella ja ulos joka toisella, Miia muistelee nauraen.
Idiag-harjoitusta ei malttanut lopettaa kesken
Alkuun Eero laittoi Miian tekemään Idiagilla harjoituksia ilman vastusta. Ideana oli, että Miia oppisi käyttämään keuhkojensa koko kapasiteettia eri hengitysnopeuksilla.
Miian laji on Hyrox, jossa toiminnalliset harjoitteet yhdistyvät juoksuun. Keskisyke on kova. Ilman vastusta tehtävien, nopeampien hengitystiheyksien tarkoituksena oli stimuloida sitä, miltä hengittäminen tuntuu kovemmilla sykkeillä.
Pian mukaan tulivat vastuksen kanssa tehtävät treenit. Silloin Miia alkoi ymmärtää, että Idiag-treeneissä kyse on todellakin treenistä, eikä vain kevyestä hengittelystä.
– Harjoituksissa sai oikeasti puhaltaa niin, että tuli kunnolla hiki! Tuntui, että halusi nousta seisomaan, jotta sai koko keuhkokapasiteetin käyttöön, Miia kertoo.
Hän harjoitteli yhdestä kolmeen kertaan viikossa. Eeron ohjeissa neuvottiin tekemään 1–3 sarjan treenejä. Yhden sarjan tekemiseen Miialla meni noin kymmenisen minuuttia lepoaikojen kanssa.
Kolmannella kierroksella hengityksen pitäminen tavoitealueella kävi raskaaksi, kun hengityslihakset väsyivät. Se motivoi kilpailuista syttyvää urheilijaa jatkamaan ja kaivamaan laitteen esille aina uudestaan ja uudestaan.
– Kun aloitin harjoituksen, en malttanut koskaan lopettaa vain yhteen sarjaan, joten yksittäinen treenikerta kesti pisimmillään jopa 40 minuuttia.
Harjoitusvaikutus näkyi selvästi Miian tuloksissa
Säännöllinen harjoittelu alkoi näkyä jo ennen lopputestejä Miian treenisuorituksissa ja olossa.
– Huomasin selkeästi hengittäväni laadukkaammin. Toki siinä auttoi myös se, että keskityin jo heti alkutestien jälkeen tietoisemmin hengittämiseen.
Eero testasi jälleen Miian keuhkokapasiteettia syyskuussa 2023. Noin vuodessa Miian kunto parantui selvästi. Se näkyi paitsi parantuneena maksimaalisena hapenottokykynä (VO2max), mutta myös siinä, että Miia jaksoi juosta testitilanteessa lähes kaksi minuuttia kauemmin kuin vuodentakaisessa testissä.
– Kunnon kasvamiseen vaikuttaa toki kaikki Miian vuoden aikana tekemä treeni, Eero huomauttaa.
Myös Idiag-treenien hyödyistä on saatu selkeää dataa. Spirometritesteistä käy nimittäin ilmi, että sekä ilman määrä, jonka Miia saa puhallettua ulos täyden sisäänhengityksen jälkeen, että ilman määrä, jonka Miia saa puhallettua ulos ensimmäisen sekunnin aikana, ovat molemmat kehittyneet. Toisin sanoen Miia osaa käyttää nykyisin keuhkokapasiteettiaan merkittävästi isommin.
Miia on siirtänyt havaintonsa onnistuneesti myös kilpailutilanteisiin. Heti kun tekeminen muuttuu raskaammaksi, hän kertoo keskittyvänsä siihen, että vetää happea kunnolla ja rauhassa, jotta hengitys ei muutu liian tiheäksi liian nopeasti.
Idiag sopii kaikille, jotka haluavat kehittyä lajissaan
Tulosten ja selkeiden hyötyjen lisäksi Miia kertoo ilahtuneensa siitä, miten helppokäyttöinen Idiag on.
– Syötin vain puhelimeen lataamaani sovellukseen Eeron antamat arvot, ja laite käynnisti Eeron minulle suunnittelemat harjoitukset.
Miia suosittelee Idiag-treenejä kaikille, jotka haluavat kehittyä omassa lajissaan.
– Ei tarvitse olla huippu-urheilija, vaan hengityslihasharjoittelu sopii hyvin myös kuntourheilijoille ja tavallisille kuntoilijoille, jotka haluavat oppia hengittämään tehokkaammin. Suosittelen Idiagia erityisesti, jos alkaa hyperventiloida treenatessa, kuten minä ennen.
Luitko jo nämä?
Power Plate auttoi Juhaa kuntoutumaan aivoinfarktista
Fysioterapia kannattaa jo ennaltaehkäisevästi
Palaudu nopeammin pulahtamalla kylmään veteen
SUOSITELLUT ARTIKKELIT
Tiimityö ja teknologia ovat aktiivisen kuntoutusarjen kulmakiviä
Kuntoutujien aktivoiminen ohjatun toiminnan ulkopuolella on kuntoutuskeskusten yhteinen haaste. Uudenlainen ajattelu ja oikein valitut laitteet voivat olla ratkaisu.
Neurosonic parantaa unta ja nopeuttaa palautumista
Neurosonicin matalataajuinen värähtely palauttaa kehoa ja mieltä, mikä auttaa uneen, aineenvaihduntaan ja vireystasoon.
Juoksijan alkulämmittely on tärkeä osa lenkkiä
Ennen lenkkiä tehtävä alkulämmittely parantaa suoritustasi ja pienentää loukkaantumisriskiäsi. Muistathan lämmitellä myös ylävartalon ja nilkat?
Niqama-tuoli auttaa selkäkipuun välittömästi
Niqama-tuoli auttaa selkäkipuun usein välittömästi. Venytyshoito rentouttaa selän lihaksia ja vähentää välilevyihin kohdistuvaa painetta.